Cairnterrieri pysyy terveenä liikkuen

 

Cairnterrieri soveltuu lukuisiin harrastuslajeihin ja se nauttii niistä. Cairnterrieri kuuluu rotuihin, joille virikkeellinen toiminta ja puuhastelu sopivat mitä parhaiten. Cairnsit ovat innokkaita koiria, pieneen pakkaukseen mahtuu huomattavan paljon energiaa, joka odottaa purkautumista mielekkäisiin harrastuksiin. Pieni terrierirotu sopii hyvin erilaisiin perheisiin, niin yksineläjille kuin myös lapsiperheille. Cairn tarvitsee paljon liikuntaa, joten laiskottelevaa sylikoiraa etsivälle se ei sovellu.

Koiran kanssa voi harrastaa nykyisin vaikka mitä, kuten agilityä, tokoa, koiratanssia, flyballia tai rally-tokoa. Lajeja on paljon ja ne lisääntyvät jatkuvasti – rajana on vain omistajan oma kekseliäisyys. Monien harrastusten perusta on hyvä ja perustavanlaatuinen koiran kouluttaminen. Koiralle kannattaakin antaa hyvä pentukoulutus, joko itse tai ottamalla yhteyttä alueen koirayhdistyksiin. Tottelevaisen koiran kanssa on helppo aloittaa melkein mikä tahansa harrastus, kun taas häiriökäyttäytyminen haittaa melkein kaikkia harrastuksia. Toisaalta koiran liikunnan laiminlyöminenkin saattaa purkautua tottelemattomuutena ja pahan tekemisenä. Oikea määrä liikuntaa, peruskoulutus ja rakkaus takaavat hyvän yhteiselon ja suhteen koiran kanssa.

Cairnterrieri on todellinen puuhakoira

Cairnterrierit nauttivat suunnattomasti ihan tavallisista ja arkisista harrastuksista. Toisille sopii paremmin ryhmän mukana harrastaminen kun taas toiset perheet nauttivat omista aktiviteeteista. Ryhmäharrastusten parhaita puolia ovat uudet ystävyyssuhteet sekä koirille että ihmisille. Muilta saa tukea ja neuvoja uuden harrastuksen pariin ja monesti kulut pienenevät kun tiloja ja kuljetuskustannuksia voidaan jakaa. Lajiharrastukset saattavat käydä hintaviksi.

two dogs playing outdoors collie and cairn terrier

Kilpailulajeissa korkealla tasolla koiratkin käyttävät jo lisäravinteita, lisenssit ja muut kulut saattavat nousta yllättävän korkeiksi. Koira ei itse välitä välineiden merkeistä tai harrasteen laadusta, se on usein yhtä tyytyväinen tosi lajin parissa kuin myös kirmaillessaan metsissä omistajan kanssa. Frisbeen tai pallon heittely, vaeltaminen ja juoksu ovat edullisia harrastuksia, jotka eivät ole sidottuja tilaan, kerhoon tai aikaan. Lisäksi niitä voi harrastaa oman aikataulun puitteissa. Koiran kanssa harrastamisen ei tarvitse olla kallista, pääasia on, että se on hauskaa kaikille osapuolille. Omistaja tarvitsee liikuntaa varten hyvät kengät ja vaatteet, jotka eivät kiristä tai purista.

Pienet koirat kuten cairnterrierit ovat nokkelia, näppäriä ja innokkaita oppijoita. Cairnit eivät väsy helposti vaan virtaa riittää, ne ovat erinomaisia joskin hieman haastavia esimerkiksi agilityyn ja tokoon. Cairn oppii mielellään uutta mutta se kova itseluottamus vaatii oikeanlaista asennetta ja päättäväisyyttä. Monet cairnterrierit ovat pärjänneet hyvin näissä lajeissa, niiden ruumiinrakenne ja erityisesti jalat ovat vahvat. Ne ovat nopeita ja kovia touhuamaan. Omistajalta vaaditaan kuitenkin luonteen lujuutta, sillä omapäisen koiran kanssa uuden oppimisessa voi vastaan tulla toisinaan esteitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *