Koiran hankkiminen

Mitä ottaa huomioon ennen koiran hankkimista?

Koiraa ei kannata hankkia hetken mielijohteesta ja kannattaakin pohtia monelta kantilta, oletko soveltuva koiranomistajaksi. Koiraan pitää sitoutua vähintään 10-15 vuodeksi, joten päätöstä kannattaa harkita tarkkaan.

Jos mietit ottavasi koiran lemmikiksesi, ihan ensimmäisenä kannattaa miettiä, jaksatko todella viedä sen ulkoilemaan vähintään kahdesti päivässä kelistä riippumatta. Entä oletko valmis käyttämään aikaa koiran kouluttamiseen? Koiran kasvattaminen hyvätapaiseksi ja tottelevaiseksi vaatii kärsivällisyyttä eikä todellakaan onnistu hetkessä.

Kannattaa myös ottaa huomioon, että koiran hankkiminen hankaloittaa matkustamista. Jos pidät matkustelusta esimerkiksi ulkomaille, kannattaa miettiä, löytyykö koiralle hyvä hoitaja matkojen ajaksi tai oletko valmis luopumaan matkustelusta.

Omaa asuinympäristöään kannattaa myös miettiä. Pieneen kerrostaloyksiöön ei välttämättä kannata ottaa suurta koiraa. Haukkuherkkä rotu ei myöskään välttämättä ole paras valinta kerrostaloon, jossa se saattaisi häiritä naapureita merkittävästi.

Lisäksi tulee ottaa huomioon se, mitä haluat koiran kanssa harrastaa. Haluatko käydä esimerkiksi agilityssa vai käydä vain lyhyillä lenkeillä koiran kanssa ja muuten lepäillä kotona? Jos taas harrastat esimerkiksi metsäsystä, kannattaa sinun luonnollisesti valita metsästyskoira. Kaupunkiympäristöön metsästyskoira taas ei välttämättä ole hyvä valinta.

Rodun valinta

Rotua ei missään nimessä kannata valita pelkän ulkonäön perusteella. Ulkonäkö ei välttämättä kerro koiran ominaisuuksista juuri mitään, joten vain ulkonäköä katsoessa tulee helposti valinneeksi itselleen täysin sopimattoman koiran. Järkevämpää on miettiä omaa elämäntyyliään ja etsiä ominaisuuksiltaan siihen sopivia rotuja. Kun joku rotu alkaa kiinnostaa enemmän, kannattaa ottaa selvää rodun taustoista. Monella rodulla on alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa liittyviä ominaisuuksia ja tarpeita, vaikka niitä käytettäisiinkin nykyään lähinnä seurakoirina. Jos koira ei pääse toteuttamaan rodullensa ominaista toimintaa, koirasta saattaa tulla levoton ja se voi alkaa tuhota kodin irtaimistoa.

Rodun valinnassa kannattaa ottaa huomioon myös perinnölliset sairaudet. Osa terveysongelmista johtuu siitä, että jalostuksessa rodun ulkonäkö on asetettu terveyden edelle. Tällaisia ongelmia ovat muun muassa liian pieni kallo ja sekävaivat. Erilaiset perinnölliset sairaudet taas johtuvat yleensä sisäsiittoisuudesta sekä linjasiittoisuudesta. Jos pennun vanhemmat ovat sukulaisia, perinnöllisten ongelmien ilmenemisen riski on moninkertainen. Mikäli et ole hankkimassa näyttelykoiraa, koiran ulkonäöllä ei pitäisi olla niin suurta merkitystä, vaan kannattaa ennemmin pyrkiä löytämään mahdollisimman terve koira.

Mitä tarvikkeita kannattaa hankkia ennen pennun saapumista?

Ruokaa kannattaa ehdottomasti olla hankittuna ennen pennun saapumista. Koiranpennulle kannattaa alkuun syöttää kotona samaa ruokaa, kuin mitä kasvattaja on sille syöttänyt. Ruokavaliota voi kuitenkin halutessaan alkaa muuttaa pikkuhiljaa itselleen mieluiseen suuntaan. Lisäksi pennulle kannattaa syöttää kalanmaksaöljyä, josta se saa tärkeitä rasvahappoja ja vitamiineja.

Ruualle ja vedelle tulee toki hankkia myös kupit. Järkevintä on hankkia teräksisiä tai keraamisia kuppeja. Lisäksi varsinkin puiselle lattialle kannattaa hankkia jonkinlainen alusta, joka suojaa lattiaa vesiroiskeilta. Kuppien puhtaudesta pitää myös muistaa pitää huolta eikä pelkkä ruuan tai veden vaihtaminen riitä, vaan kupit tulee pestä säännöllisesti.

Koiralle kannattaa hankkia myös oma peti. Tämä tulisi sijoittaa rauhalliseen paikkaan. Koiran oman pedin tulisi olla sellainen paikka, jossa se saa olla rauhassa eikä sitä mennä häritsemään unen aikana.

Lisäksi koiralle tulisi hankkia muun muassa kaulapanta tai valjaat ja talutushihna, leluja, puruleluja, turvavyö tai kuljetuskori sekä erilaisia hoitovälineitä. Koira ei siis ole mikään halpa hankinta, joten jos tarvitset rahoitusta, kannattaa tarkistaa esimerkiksi Sambla -rahoituksen mahdollisuus. Kannattaa muistaa, että tarvikkeiden lisäksi myös itse koira saattaa maksaa useita satoja euroja. Varsinkin rotukoirat voivat olla kalliita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *